Punaportin Blues taipui Pontevan kakkoselle loppuhetkillä

IMG_0101

Punaportin Blues – Hyvinkään Ponteva 2

73-80 (35-33)

Seminaarin koululla todistettiin kahden rakkaan ”paikallisvihulaisen” tasaista mittelöä, jossa Hyvinkään Ponteva kapusi 80–73-voitollaan kohti kärkeä koripallon miesten eteläisen alueen 3. divisioonan B-lohkossaan.

Jo avausneljänneksellä nähtiin laadukasta pallopeliä, kun PuB:n Lassi Utrio ja Joe Nurmio säkittivät kolmosensa. Pontevan Juha Hämäläinen ja Teemu Viertola vastasivat kaukotuleen korilleajoillaan, ja tasarymistelyn päätteeksi kampesi HyPo viime hetkellä pisteen johtoasemaan.

Kakkosjaksolla PuB:n korinteko tyrehtyi. Toki Tuukka Mutan kolmonen ilahdutti, mutta pitkään saatiin uusia riemun aiheita odottaa. Juuri taukovihellyksen alla ne saapuivat: sekä Miikka Kilpinen että Ari Lehtola löysivät vapaaheittojen juonen, ja PuB siirtyi puoliajaksi 35–33-johtoasemaan.

Kolmosjakson kuluessa PuB tiivisti puolustustaan – nyt tyrehtyi Pontevan korivirta. Mutta jo pian oli sävy toinen. Erheet peruspelaamisessa käänsivät kotijoukkueen viiden pisteen johdon viiden pisteen tappioksi, ja hyvinkääläisen kolmoslingon Pasi Koskisen täsmäisku kaaren takaa naulasi taukolukemiksi 55–56.

Päätöserässä PuB taisteli urheasti, mutta HyPo säilytti tarkkuutensa päätösvihellykseen asti. PuB:sta erottuivat Utrio (27 p.), Nurmio (15 p.), Miikka Kilpinen (11 p.) sekä levypallohirmu Jukka Ränkimies. Pontevan parhaimmistoa olivat puolustusekspertti Hämäläinen ja korintekijäkaksikko Petteri Salo – Olli Liikala.

PuB:n muut pistemiehet: Eetu Koivuniemi 5, Ville Reponen 4, Ari Lehtola 4, Tuukka Mutta 3, Taavi Uke, Miika Koskinen 2 ja Jukka Ränkimies.

”Ei harmita. Pari edellistä peliä harmittivat. Tänään hävisimme paremmallemme.”

-PuB:n pelaajavalmentaja Lassi Utrio

Kommentointi on suljettu.

css.php