Punaportin Blues palasi syystauolta täysivoimaisena – Ming Dynasty jätettiin alle neljäänkybään Espoossa

PuB-fani

Ming Dynasty – Punaportin Blues 38-59 (16-33)

Koripallon miesten eteläisen alueen 3. divisioona palasi syyslomalta hämeenlinnalaisittain menestyksekkäästi, kun Punaportin Blues haki vieraspisteet espoolaiselta Ming Dynastylta murskatuloksella 38–59.

Sarjataulukon viitospaikalta tällä voitollaan ylöspäin singahtanut PuB nappasi Espoonlahden urheiluhallin alustan haltuunsa oitis. Kymmenmiehisestä joukkueesta erottui avausjaksolla kolmikko Lassi Utrio – Ville Reponen – Joe Nurmio, jonka ahkeroinnilla kirjautettiin ensimmäiseksi väliaikatulokseksi ilahduttava 11–16.

Toinen neljännes ratkaisi ottelun. Korinteon käynnisti Miikka Kilpinen, jonka kaksi koria saivat pian seuraa Joe Nurmion kolmipisteisestä. Tällä kakkosjaksolla kotijoukkue jäi täysin vierailijan jyrän alle – se onnistui kasaamaan vain viisi pistettä, joista kolme vapaasti vapaaheittoviivalta. Jaksotulos 5–17 vei PuB:n turvallisessa 33–16-johdossa puoliaikatauolle.

Kolmosjakson vei sisuuntunut Ming – pisteellä. PuB:n Utrio jatkoi koritehtailuaan, jota parasta kauttaan pelaava Taavi Uke pontevasti säesti. Vaikka yritystä riitti, ei kahdeksanmiehisestä dynastiasta ollut takaa-ajajaksi.

Koutsi Utrion kommentit

– Tänään tasoerot olivat selkeät. Vastustajan kikkakirjasta loppuivat sivut kesken. Meidän joukkueestamme kohokohtia riittää vaikka muille jakaa: Tuukka Mutan heitontorjunta, Ari Lehtolan avauskori pitkän pelitauon jälkeen ja vielä Tristan Fayn tekninen virhe juuri ennen loppuvihellystä sekä tietysti Jukka Ränkimiehen vapaaheitot, ensimmäinen 100 km/h korilevyn vasemman alalaidan Kerko-tarraan ja toinen samalla voimalla oikeaan alakulmaan levyä, plus vielä saman miekkosen alta nostettu päätöskori, joka sai vaihtopenkkimme hämmennyksiin: ”Ei noin voi koripallossa tehdä!”

Pisteet: Utrio 21, Nurmio 12, Kilpinen 8, Uke 6, Reponen 6, Jukka Ränkimies 4, Ari Lehtola 2, Tuukka Mutta, Tristan Fay ja Eetu Koivuniemi.

Kommentointi on suljettu.

css.php