Punaportin Blues päätti kautensa Kerava-tappioon – ensi kaudella kutsuu kolmosdivisioona

Kerava

Punaportin Blues – Keravan Kori-80

68-92

Koripallon miesten eteläisen alueen kakkosdivisioona pelattiin hämäläisittäin päätökseensä Seminaarin koululla, jonne vastustajaksi saapui sarjataulukon nelospykälästä pitelevä Keravan Kori-80. Herrasmieshengessä mutta toki totisesti mitelty molemmille merkityksetön kamppailu päättyi murskatulokseen 68–92.

Yhdeksänmiehinen vierailija jyräsi avausneljänneksellä. Äänekkään vierasfanijoukon sytytti eritoten donkki, jolla Kerava iski johtolukemiksi jo 20–3. Vahva ja urheilullinen Kori-80 ei antanut armon armoa kummassakaan kenttäpäädyssä: hyökkäyksessä kolmen pisteen heitot löysivät maalinsa ja puolustuspäässä hämäläiset puserrettiin uuvuksiin. Jakso päättyi lukemiin 11–25, ja sen tahmeutta kuvastaa tilasto, joka kertoo, että PuB teki kymmenessä minuutissa vain kaksi pelitilannekoria – loput seitsemän pistettä syntyivät vapaaheittoviivalta.

Toinen neljännes oli PuB:lle pirteämpi. Ottelussa komeat 25 pistettä pussittanut Lassi Utrio löysi heittojyväsensä, ja kakkosjoukkueesta edustukseen nostettu Tuukka Mutta onnistui niin ikään. Puoliajalle poistuttiin kutkuttavassa tilanteessa 32–40.

Jälkimmäisellä puoliskolla Kerava pani hurlumhei-vaihteen silmään ja karkasi tavoittamattomiin. PuB kaatui kauden ennätysyleisön edessä väsyneesti pyristellen, ja kahdentoista joukkueen sarjansa viimeistä edelliseksi jäänyt hämäläisjoukkue pelaa ensi kolmosdivisioonassa. PuB:n MVP: Joe ”Dzhou” Nurmio.

Kommentointi on suljettu.

css.php