Punaportin Bluesin kakkonen puristi Vanhoistapojista mehut Keravalla

Old Boys

Old Boys – Punaportin Blues 2

52-70 (21-35)

”Vastustajalla kaksi tappiota putkeen, meillä kaksi voittoa. Yhteinen vastustajamme PWA voitti Oldboysin kymmenellä pisteellä, me puolestamme PWA:n pisteellä. Veikkaisinpa, että kyseessä on nyt pikkuisen meitä heikompi joukkue, kun tarkastelee yhteisiä vastustajiamme; kaikki alkusarjan voittojensa piste-erot ovat pienempiä kuin meidän aikaansaamamme…”

Näin ounasteli ottelutapahtuman alla vastikään PuB 2:n pääanalyytikoksi nimitetty Igor Jacovic. (Edellisen pääanalyytikon Big Mooses Aaltosen analyyseihin pääset tutustumaan TÄSTÄ klikkaamalla.) Todellakin, paperilla Kakkospupi on nyt vahvempi, mutta sehän tiedetään, ettei paperitiikeri välttämättä pure…

OldBoys2

Kenestä olisi terävimmäksi syömähampaaksi klo 19.45 alkavassa, Keravan ammattiopistolla pelattavassa G-lohkon ottelussa? Siinä kysymys, johon vastauksia löytynee yhtä monta kuin on PuB:n rosterissa pelimiehiä. Ratkaisijoita joukkueelta löytyy – sekä avausviisikosta että penkiltä. Kenties tämä onkin juuri se pelottavin ase, se suuri kollektiivinen syömähammas, se kulmatora, se kulmapora, joka tulee tässä kevään edetessä tekemään selvää jälkeä joka ikisestä vastustajasta. Materiaalin leveydeksikin tätä joukkueen ominaisuutta tavataan nimittää. Mitä nimiä tuo mystinen materiaali käsittää? Hmm. Katsotaanpa joukkueen sivustolta! (Jos PuB:lla olisi kotisivut, ne löytyisivät TÄSTÄ linkistä.)

Oldboys3

Joukkueet ovat toki toisilleen tutut jo vuosien takaa. Seuraavista linkeistä pääset mulkaisemaan muutaman vanhan kohtaamisen kulut:

 

Maaliskuu 2013: Kerava paukutti PuB:n kakkosen kanveesiin.

http://hamptoncitybasketball.blogspot.fi/2013/03/kerava-paukutti-pubn-kakkosen-kanveesiin.html

Marraskuu 2012: PuB 2 tuuppasi Keravan kolleja televisioon.

http://hamptoncitybasketball.blogspot.fi/2012/11/pub-2-tuuppasi-keravan-kolleja.html

 

Näiden tietojen valossa tilanne oli ennen illan kohtaamista kutkuttavasti 1-1. Tulisiko tästä mittelöstä videon väärti? Mene ja tiedä, onhan noita videoita vuosien saatossa vähäpätöisemmistäkin aihepiireistä työstetty. TÄSTÄ linkistä pääset suoraan Punaportin Bluesin videoarkistoon.

Haluatko, #muuten, tietää, millaisia valokuvia otettiin PuB 2 – Balls -ottelusta marraskuussa 2010? Niin arvelinkin. TÄSTÄ linkistä pääset uppoutumaan melkoiseen määrään muinaisia PuB-kuvia.

Sitten ottelutapahtuman kuvaukseen.

PuB 2 avasi väkevästi – erityisesti puolustuspäässä. Old Boys koetti ratkoa kaukaa, mutta heitot eivät löytäneet osoitettaan. Hämäläisjengi sulki levypallot hyppysiinsä, mikä oli helpohkoa, sillä Vanhoiltapojilta puuttui ”se ylivoimaisen pitkä tähtipelaaja”, jollainen näistä 5. divisioonan joukkueista usein löytyy. Puuttuipa keravalaisilta niin ikään ”Toppinen”, joka tapasi takavuosina nakata korin lähietäisyydeltä määrämittaisia taaksepäin nojailevia hyppyheittoja sisään noin 90%:n tarkkuudella…

Ensimmäisessä erässä Kakkospupi jyräsi korinsa nelikolla Tuukka Mutta – Jani Postareff (paluuottelu!) – Antti Ruponen – Jukka Hillo. Ja niitä koreja tulikin aika läjä: Kymmenminuuttinen päätettiin tilanteessa 9-21.

Toisella neljänneksellä Old Boys sai jo pelitapahtuman punaisesta langasta kiinni. Kotijoukkueen avainpelaajat olivat ”11” ja ”se yks iso”, joiden varassa jengin pisteidenteko pitkälti lepäsi. Jaksotulos 12-14 povasi tasaisemmaksi käyvää matsia.

Puoliaikatulos: 21-35.

Kolmas kymmenminuuttinen oli PuB:lle synkeähkö. Koreja syntyi, mutta niitä myös sallittiin. Varsinaista hätää ei ollut – paitsi lievä henkinen apatia.

Päätösneljännes pelattiin niin ikään tasavahvasti (12-16), ja tämän nelikymmenminuuttisen perusteella voidaankin lopputulemana todeta seuraavaa:

1. Ottelun valopilkku oli Ilari Saunamäki, jonka energia, pallonriistot ja kuusi pistettä paitsi ilahduttivat, myös auttoivat Kakkospupia heräämään pelin sykkeeseen niinä hetkinä, kun uni oli viedä voiton.

2. Arvokkaimman pelaajan tittelin pokkaa Tuukka Mutta. Kahdeksantoista pistettä. Kumpaisenkin kenttäpäädyn vastustamatonta dominointia. Suoranaista koripallotyranniaa. Itsevaltiutta.

3. Antti Ruposesta on muokkautumassa hyvää vauhtia PuB 2:n kolmoskingi; tänään kolme osumaa.

4. Jukka Hillo on ollut, on ja tulee olemaan PuB 2:n selän takaa -syöttöjen kruunaamaton kunkku; tänään neljä suoritusta, joista yksi löysi tiensä oikeaan paikkaan 😉

5. Juha Haukasta on kasvamassa jonkinlainen kiperien tilanteiden henkinen johtaja. Kun ottelun loppuvaiheessa alkavat tunteet kuumentua (erityisesti vastustajalla, tietysti), on Haukka paikalla lausumassa muutamia isällisiä sanoja, joiden tarkoitus lienee otsaanlyöntikilpailun välttäminen.

PuB:n pisteet: Mutta 18, Ruponen 14, Hillo 14, Jacovic 8, Postareff 7, Saunamäki 6, Reima Salomaa 3, Jukka Lehtinen ja Juha Haukka.

PuB 2 kiitää kolmen ottelun voittoputkessa.

Kommentointi on suljettu.

css.php