Punaportin Blues hävisi Leppävaaran jännärin yhden korin erolla

PUSbasket_logo1

PUS-Basket – Punaportin Blues

83-80 (41-32)

Hämeenlinnalaisen Punaportin Bluesin kauden toinen ottelu miesten eteläisen alueen 2. divisioonassa pelattiin Leppävaaran liikuntahallissa Espoossa. Väkevän avausjaksonsa (23–12) turvin onnistui kotijoukkueen pitää sarjapisteet kotiluolassaan vain yhden korin erolla, lopputuloksella 83–80.

PUS-Basket eli Polyteknikkojen Urheiluseura hoiteli aiemmin, kauden avausottelussaan, amerikkalaisvahvistuksenkin hankkineen Hyvinkään Pontevan kymmenellä pisteellä ja nyt PuB:n kolmella. Tämän pienikokoisen ja vikkelän espoolaisjoukkueen isotkin miehet osaavat heittää, ja kun porukalla on vielä alituinen nälkä poimia valtaosa koriraudoista kentälle pomppivista levypalloista, on voittoisa resepti valmis.

Vaikkakin PuB voitti ottelun jälkipuolikkaan (48–42), eivät tehdyt korit riittäneet kuromaan umpeen alussa syntynyttä piste-eroa. Ottelussa 15 pistettä heittänyt Joe Nurmio loisti alussa ja 13 pinnan mies Miikka Kilpinen lopussa. Vielä viime sekunneilla pääsi Leo Oksanen koettamaan tasoitusta kolmen pisteen kaaren takaa – yritys torjuttiin. Lohduttomaksi totuudeksi jäi se, että PuB voitti neljästä jaksosta kolme, mutta hävisi sen yhden liian suurin numeroin.

Aalto-yliopiston yhdeksänmiehisestä joukkueesta erottuivat 22 pistettä urakoinut Jukka Ohtonen ja Atte Lohman 17 pinnallaan. Hämäläisyhdeksiköstä esiin nousivat Nurmion ja Kilpisen lisäksi 15 pojoa pussittanut Eetu Koivuniemi ja Lassi Utrio 21 pisteellään.

Joukkueiden muut pistemiehet: PUS-Basket – Timo Latvala 11, Henri Laakso 2, Tero Takala 10, Jouko Heiskanen 13, Ivan Dolgov 4, Tuomas Seppälä 4 ja Simo Uimonen 0. Punaportin Blues – Ari Lehtola 8, Taavi Uke 6, Matti Heikka 2, Leo Oksanen 0 ja Petu Mattila 0.

 

Kommentointi on suljettu.

css.php