Punaportin Blues 2 Family Reunion kutsuu koko korisperheen koolle Seminaarin koululla pelattavaan ystävyysotteluun

flappi

 

Punaportin Bluesin kakkosjoukkue kutsuu koripallon ystävät torstai-illan viettoon Seminaarin koululle. Family Reunion -tapahtumassa kauteensa valmistautuva joukkue viimeistelee kuntoaan ja samalla hemmottelee fanejaan ystävyysottelulla!

Ensimmäistä kertaa järjestettävä perinteinen jälleennäkeminen vanhojen pelurien kesken on paitsi ystävyysottelu, myös avoin kokeilutilaisuus koripalloilijoille. Tryout-hengessä sopii kentällä näyttää taitonsa – ja, kuka ties, päästä osaksi kakkosjoukkueen harjoittelurinkiä. Tapahtuman puuhamies Petu ”Big Dog” Mattila näkee tapahtumalle vielä neljännenkin ulottuvuuden: fanien palvelemisen.

– Tässä on samalla sellaista sosiaalista fanisettiä. MuKi 2:n (PuB 2:n helsinkiläinen ystävyysjoukkue) junioreille tullaan lähettämään videon välityksellä terveisiä, ja tuleville viitosdivarivastustajille tehdään pieni palvelus kasaamalla ottelusta nettiin videokooste. Näin pääkaupunkiseudun joukkueet voivat jo ennen kauden alkua vakoilla, mitä tuleman pitää, kertoo Mattila haastava pilke silmäkulmassaan.

Ennen kaikkea torstain tapahtuma on aseen hiomista lyömäkuntoiseksi. PuB 2:n kokoonpano on Mattilan mukaan kaventunut, mutta kärki tylsynyt. Tuleva kausi antaa nuorille pelaajille (mm. Aleksi Tuomi, Antti Joutsimo) mahdollisuuden nousta parrasvaloihin. Ratkaisijan viitta on tarjolla usean pelaajan otettavaksi, kiteyttää Mattila, joka on suunnitellut myös paikallista farmiseuratoimintaa hieman pidemmällekin: legendaarista Opekorista voisi hyödyntää junioreiden eli tulevaisuuden PuB 2 -pelaajien kasvattamona, eräänlaisena hautomona…

Mutta nyt ei astuta kauemmas sivuraiteelta. Tulevassa torstaissa on nyt ”kaikki ainekset katastrofiin ja bankrottiin”. Näin summaa puuhamies Mattila, joka seuraavaksi paljastaa Seminaarin koululla torstaina klo 20 pelaavien joukkueiden alustavan nimilistan (joka ei ehkä ole vielä aivan lopullinen):

 

Punaportin Blues 2

Ruponen, Japo, Hookki, Kaitsu, Reino, Salonen, Petu, Hillo, Dädi, Allu ja Igor.

 

Family All Stars

SP, Kusti, Tuke, Jussa, Kalle, Touko ja Tiesalon Antti.

 

SINÄKIN OLET OSA PERHETTÄ – SIISPÄ SINÄKIN OLET TERVETULLUT SEMINAARIN KOULULLE TORSTAINA KLO 20!

(Otteluun on vapaa pääsy.)

 

Kommentointi on suljettu.

css.php